Todellinen klassikkopiirakka, jota ei kannata lämmittää liian kauan. Sopii erityisesti niille, jotka ovat makean perään.
Pekaani on mielestäni todella inspiroiva raaka-aine. Miksikö? No siksi:
Pidän kummitädistäni, vaikka hän onkin syöttänyt minulle kerralla ison ruokalusikallisen kuivaa kanelia ja kuvannut sitten videolle, kuinka aivastelen pöliseviä kanelipilviä ympäriinsä ja oksennan lopulta pöydälle. Muutoin kyseessä on varsin kelpo täti. Hän esimerkiksi huolehti aikoinaan sukupuolivalistuksestani kirjoittamalla minulle 15-vuotislahjaksi niin selkokielisen RUNON, että korvani punottavat edelleen. (Ehkä juuri siksi olenkin näin siveä.) Häneltä sain myös lainaan Kai Merilän "Matin ja minun rankka reissu" -kirjan juuri silloin, kun sitä tarvitsin. (Kaikki tutut pilkkasivat, että kuka tuommoista lukee - mutta sitten ne kuitenkin halusivat lainata sen eteenpäin minulta enkä enää edes tiedä, missä se on. Joten jos joku nyt tunnistaa, että kyseinen lainakirja on jäänyt hyllyysi lojumaan, palauta se heti! )
Takaisin piirakkaan. Ohje tuli siis tädiltä. Ja näin se meni kun minä sen tein. (Tosin pian huomaamme, että älä tee kuten minä teen, tee kuten minä sanon.)
Pohja
3 dl vehnäjauhoa
ripaus suolaa
1 rkl sokeria
125 g voita
1 muna
2 rkl vettä
Sekoita vehnäjauho, suola ja sokeri. Nypi joukkoon huoneenlämpöinen voi. (Nyppiminen on kyllä tylsää, tykkään yleensä leipoa piirakkaa hieman kovemmalla otteella.) Ja mitäpäs olisi piirakka ilman munaa - eli lisää lopuksi muna ja pari rkl kylmää vettä. Sekoita.
Nyt siteeraan tätiäni: "Taikina jiäkuappiin tunniksi. Kaaviloi ja laita 24 cm:n vuokaan, myös reunoille. Paista 10 minsaa 200 asteessa foliolla reunat tuettuna ja vuoka täytettynä kuivatuilla herneillä (niillä samoilla, joita olet käyttänyt jo neljä vuotta)."
No mutta. Kun pohja on esipaistumassa uunissa, sinulla on 10 minuuttia aikaa sekoittaa täyte.
Täyte
30 g voita
2 dl fariinisokeria
3 munaa
1 dl vaahterasiirappia
1 tl vaniljasokeria
+
120 g pekaanipähkinöitä
Laita huoneenlämpöinen voi, fariinisokeri ja munat kulhoon. Vatkaa voimakkaasti. Lisää vaahterasiirappi ja vaniljasokeri. Sitten siteeraan taas tätiäni: "Tämä seos näyttää oksennukselta." Pitää paikkansa.
Kun olet tyhjentänyt esipaistetun pohjan (toivottavasti nopeammin ja helpommin kuin minä), lado pekaanipähkinät pohjan päälle. Vaikka näin.
Sitten on taas aika siteerata tätiäni: "Paista 190 asteessa 35-40 minsaa." Paitsi että älä. Paista vartti ja ala sen jälkeen vahtia haukkana, milloin piirakka näyttää sopivan kypsältä. Minä en tehnyt niin. Minä tyrkkäsin piirakan 185-asteiseen uuniin ja lähdin Emmin kanssa nauttimaan kesäillasta parvekkeelle. Tulin 30 minuutin päästä katsomaan, ja kappas - piirakka oli jo aavistuksen liiankin rapsakka. Ei pitäisi piirakkaa paistaa kaverin seurassa.
Veikkaan, että sopiva paistoaika on n. 20-25 minuuttia. Jos kuitenkin teet saman virheen kuin minä, ja piirakka ehtii liian kuumaksi - ei hätää, roiskit siihen päälle vaan vähän kastiketta ja kaikki on mielissään. Voilá!
Ensi kerralla siis kenties jotain terveyspiirakkaa. Tai sitten ei.
Tavoitteenani on löytää uusia tapoja nauttia piirakasta. Jotta voi löytää uutta, on perehdyttävä ensin klassikoihin. Siispä oli aika ryhtyä pekaanipiirakan tekoon. Henkiseen apuun riensi kummitätini, joka on huomattavasti kokeneempi piirakka-asioissa. Hän oli tietenkin ehtinyt kokeilemaan ehtaa amerikanpojan reseptiä, ja tarjosi sitä nyt minullekin.
Pidän kummitädistäni, vaikka hän onkin syöttänyt minulle kerralla ison ruokalusikallisen kuivaa kanelia ja kuvannut sitten videolle, kuinka aivastelen pöliseviä kanelipilviä ympäriinsä ja oksennan lopulta pöydälle. Muutoin kyseessä on varsin kelpo täti. Hän esimerkiksi huolehti aikoinaan sukupuolivalistuksestani kirjoittamalla minulle 15-vuotislahjaksi niin selkokielisen RUNON, että korvani punottavat edelleen. (Ehkä juuri siksi olenkin näin siveä.) Häneltä sain myös lainaan Kai Merilän "Matin ja minun rankka reissu" -kirjan juuri silloin, kun sitä tarvitsin. (Kaikki tutut pilkkasivat, että kuka tuommoista lukee - mutta sitten ne kuitenkin halusivat lainata sen eteenpäin minulta enkä enää edes tiedä, missä se on. Joten jos joku nyt tunnistaa, että kyseinen lainakirja on jäänyt hyllyysi lojumaan, palauta se heti! )
Takaisin piirakkaan. Ohje tuli siis tädiltä. Ja näin se meni kun minä sen tein. (Tosin pian huomaamme, että älä tee kuten minä teen, tee kuten minä sanon.)
Pohja
3 dl vehnäjauhoa
ripaus suolaa
1 rkl sokeria
125 g voita
1 muna
2 rkl vettä
Sekoita vehnäjauho, suola ja sokeri. Nypi joukkoon huoneenlämpöinen voi. (Nyppiminen on kyllä tylsää, tykkään yleensä leipoa piirakkaa hieman kovemmalla otteella.) Ja mitäpäs olisi piirakka ilman munaa - eli lisää lopuksi muna ja pari rkl kylmää vettä. Sekoita.
Nyt siteeraan tätiäni: "Taikina jiäkuappiin tunniksi. Kaaviloi ja laita 24 cm:n vuokaan, myös reunoille. Paista 10 minsaa 200 asteessa foliolla reunat tuettuna ja vuoka täytettynä kuivatuilla herneillä (niillä samoilla, joita olet käyttänyt jo neljä vuotta)."
Tarkentaisin vielä, että sitä foliota tulee sitten laittaa myös sen pohjan päälle, niitten herneitten alle. Itsehän en näin tehnyt, tuin vain reunat, kun ajattelin kohelluksissani taikinan olevan niin kuivaa, ettei siihen mikään vielä kuivempi herne edes tartu. No kyllä tarttui. Tuli vähän työläämpi vaihe siitä tyhjennyksestä.
No mutta. Kun pohja on esipaistumassa uunissa, sinulla on 10 minuuttia aikaa sekoittaa täyte.
Täyte
30 g voita
2 dl fariinisokeria
3 munaa
1 dl vaahterasiirappia
1 tl vaniljasokeria
+
120 g pekaanipähkinöitä
Laita huoneenlämpöinen voi, fariinisokeri ja munat kulhoon. Vatkaa voimakkaasti. Lisää vaahterasiirappi ja vaniljasokeri. Sitten siteeraan taas tätiäni: "Tämä seos näyttää oksennukselta." Pitää paikkansa.
Kun olet tyhjentänyt esipaistetun pohjan (toivottavasti nopeammin ja helpommin kuin minä), lado pekaanipähkinät pohjan päälle. Vaikka näin.
Sitten se yrjön näköinen seos päälle.
Sitten on taas aika siteerata tätiäni: "Paista 190 asteessa 35-40 minsaa." Paitsi että älä. Paista vartti ja ala sen jälkeen vahtia haukkana, milloin piirakka näyttää sopivan kypsältä. Minä en tehnyt niin. Minä tyrkkäsin piirakan 185-asteiseen uuniin ja lähdin Emmin kanssa nauttimaan kesäillasta parvekkeelle. Tulin 30 minuutin päästä katsomaan, ja kappas - piirakka oli jo aavistuksen liiankin rapsakka. Ei pitäisi piirakkaa paistaa kaverin seurassa.
Veikkaan, että sopiva paistoaika on n. 20-25 minuuttia. Jos kuitenkin teet saman virheen kuin minä, ja piirakka ehtii liian kuumaksi - ei hätää, roiskit siihen päälle vaan vähän kastiketta ja kaikki on mielissään. Voilá!
Jopa ylikypsä versio maistui mainiolta, joten tätä piirakkaa aion tehdä toistekin. Kunhan nyt tuon ensimmäisen saa edes syötyä. Makeutta nimittäin löytyy. Ja yhden palan energiamäärällä pitäisi toimistotyötä tekevän selvitä n. viikko.
Ensi kerralla siis kenties jotain terveyspiirakkaa. Tai sitten ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti